tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kukkia, haravointia ja muuta pihahömpötystä

Oma piha on maailman paras asia. Alkuun tuntui ikävältä kykkiä tuolla puskissa poistamassa kuivuneita ja vanhoja kasveja, käsiin syntyi muutama rakkulakin ja hartiat paloivat ja se haravointi alkuun vasta riesa olikin. MUTTA sen jälkeen kun siihen fiilikseen pääsi sisään, se sujui melkein yhtä hyvin kuin uusi (hieman ontuva) juoksuharrastus.
Heti ensimmäisenä lämpöisenä toukokuun viikonloppuna ryntäsin Kodin terraan ostamaan kukkia. Enkä ollut ainut. Sain kuitenkin kaiken mitä halusinkin: orvokkeja, pelargonioita, samettikukkia. Ja mies sai grillin. (Ja hyvä grilli onkin, ollaan grillattu paljon ja usein.)
Minulla oli pitkään pyörinyt nurkissa tuollainen pata, johon sitten sain vision laittaa kukkia ja tämä pata löysi paikkansa alapihalta, vanhan kannon päältä.

Nyt kun pihan puskat on saatu siivottua, on ihanaa nähdä, mitä kaikkea niihin nousee. Miehen kanssa ajateltiin muutamasta ruusupuskasta hankkiutua eroon kesän jälkeen, inhoan niitä piikkejä, vaikka kukka onkin kaunis. Tällä hetkellä omenapuut kukkivat mielettömän kauniisti, toivon  että kukat pysyisivät puussa eikä omenoita tulisi ollenkaan. Ehkä, ajan mittaan, opin arvostamaan meidän omenoita ja ehkä hyödynnän niitä tulevaisuudessa. Tällä hetkellä en juurikaan niistä välitä, haaveilen kyllä omatekemästä omenahillosta, mutta koska en ole mikään keittiön henki, luulen että itsetehtynä se ei olisi hilloa nähnytkään.
Paljon on vielä visioita toteuttamatta mutta yksi asia ainakin on selvää: kuohuviiniä aion nauttia tänä kesänä paljon! Kukkaurakan jälkeen löysin jääkaapista J.P Chenetin Sparkling rose ice edition-pullon joten asiaankuuluvasti korkkasin sen jäiden kera ja nautin auringosta :) Kesälomani alkaa muutaman viikon päästä ja heti alkuun suunnataan miehen kanssa Kreikkaan, oliiviöljyn tyyssijaan, mutta toivon mukaan pääsen sielläkin maistelemaan (kuohu)viinejä.

Vesivahinkoasia on edennyt sen verran, että vihdoin, melkein puolen vuoden odottamisen jälkeen, tuli päätös: putkimiehen vakuutusyhtiö korvaa kaiken ja Famuso tulee tekemään remontin toivon mukaan tässä kesän aikana. Onkin jo kova hinku päästä valitsemaan vessaan niitä uusia laattoja ja tapettia eteiseen. Toivottavasti syksyn alkuun mennessä tämä koko asia on jo hoidettu pois alta.

Toivottavasti saadaan nauttia lämmöstä ja auringosta paljon!