keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kevättä ja remontin etenemistä

Ihanaa, vihdoin ja viimein meidän sauna rupeaa näyttämään saunalta!



Puuttuu enää kiuaskivet ja kiukaan kytkeminen sekä alajakkara saunaan. Ja tosiaan eteisen ja pesuhuoneen välinen ovi.. Lisäksi sekä saunan että pesuhuoneen ikkunanpielien viimeistely on remppamiehellä edessä mutta suurin osa siis tehty. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.. :) Vielä mietitään että tehdäänkö itse vai tilataanko valmiina tuohon lauteiden väliin sellanen säleikkö, että tuo varaaja jää piiloon.

Vesivahinkoasia sinällään ei vieläkään etene, putkimiehen vakuutusyhtiö tarjoutui maksamaan vahinkoarviosta puolet, koska ajattelivat sähköasentajan olevan puoliksi syyllinen(?!). Meidän sähkäri lähetti sinne selonteon asennuksesta ym, joten luulisi ettei nyt jää epäselvyyksiä. Vielä siis odotellaan rahoja, että päästäisiin tuon vessan ja sisäeteisen kimppuun.

Odottelen tässä jo innoissani oikeaa kevättä ja sitä, että pääsen istuttamaan kukkia ulos ja mahdollisesti tekemään pienen kasvimaan. Keittiössä kasvaa jo ruukussa lehtibasilikaa :) Mulla on kyllä taipumusta saada kaikkia vihreä kuolemaan mutta katsotaan kuinka tässä käy. Intoa ainakin riittää!